KUNNIANOSOITUS PALOKAN SANKAREILLE

Jokaisella paikalla on omat legendansa ja omat sankarinsa. Juankoskea tuskin tunnettaisiin ilman Juice Leskisen värikästä elämää. Tohmajärven suureksi mieheksi yksi jos toinenkin tunnistaa edelleen keihäslegenda Seppo Rädyn. Laukaan legenda on edelleen rallihirmu Juha Kankkunen ja Puuppolasta löytyy Tommi Mäkinen. Samalla sankarit ja legendat kertovat paljon asuinpaikkansa elämänmenosta ja ihmisistä.

Myös Palokalle löytyy mielestäni monia erinomaisia sankareita. Muun muassa Kalle Koskinen ja Jyrki Aho jos ketkä ovat Palokkalaisen legendan maineen arvoisia. Samaan ikäluokkaan kuuluvana minulla on ollut suuri kunnia tutustua molempiin herroihin jo usean vuosikymmenen ajan.

Kallen ja Jyrkin lähtökohdat urilleen oli kaikkea muuta kuin helpot. Pelaamisen perusteet haettiin ulkojäiltä ja pihapeleistä. Tuolloin 1970-luvun lopussa ajatus siitä, että mukavasta harrastuksesta voisi muodostua tulevaisuuden ammatti, tuntui liki mahdottomalta. Silti vanhemmat jaksoivat tukea näitäkin rasavillejä poikia usein älyttömissäkin kokeiluissa.

Tulevan uran kannalta alkupotkuja seuranneet juniorivuodet olivat molemmille herroille ratkaisevimpia. Jääkiekkoilun muuttuminen vakavammaksi merkitsi ulkokenttien vaihtumista Jyväskylän isoihin ympyröihin ja vastuunottoa omista haasteista.

Jatkouran kannalta onnenpotku oli myös se, ettei lahjakkuutta ollut liikaa, vaan oman pitkäjänteisen työnteon merkitys tavoitteiden saavuttamiseksi omaksuttiin jo tuossa vaiheessa. Kasvattava kokemus molemmille oli erityisesti se, että jääkiekkoura myös ehdittiin kerran jo lopettaa ennen varsinaisen ammattilaisuran alkua.

Näistä vastoinkäymisistä, niiden kestämisistä, optimismista ja intohimosta ovat molempien herrojen uskomattoman hienot urat tehty. Vaatimattomina miehinä kumpikaan ei sitä tunnusta, mutta näytöt kaukalosta ja sen ulkopuolelta ovat kiistattomia. Tästä syystä ei ollutkaan kovin suuri yllätys, että myös suomalaiset jääkiekon ystävät ovat vuosien varrella oppineet arvostamaan tämän kaksikon asennetta ja työtä.

Tällä hetkellä molemmat herrat ovat siirtymässä uusien haasteiden pariin; Kalle pukukopista toimiston puolelle ja Jyrki jopa pois Jyväskylästä “kehä kolmosen” sisäpuolelle. Siitä huolimatta palokkalaisuus ja sankaruus molemmilla säilyy, sillä muutoksen kestämisessä ja siihen sopeutumisessa me tällä Suomen kulmalla olemme parhaimmillamme.

Palokka on sankarinsa ansainnut yhtä lailla kuin Jyrki ja Kalle asemansa meidän kaikkien esikuvina