KOTIMAISEN MAATALOUDEN TULEVAISUUS VAATII NYT TEKOJA

Kotimaisen maatalouden tila puhuttaa suomalaisia. Viljelijöiden hartioille on kasaantunut kohtuuttomasti vaikeuksia ja tilojen taloudellinen tilanne on historiallisen heikko. Helsingissä järjestetty mielenosoitus, jossa olin paikan päällä keskustelemassa viljelijöiden kanssa, on osoitus siitä. Ihmisten viesti oli hyvin selkeä: Ahdinko on todellinen ja huoli on suuri ja meiltä päättäjiltä odotetaan tekoja tilanteen helpottamiseksi.

Viimeinen pisara on ollut viljelijöille kuuluvien tukien maksatusten viivästyminen, joita on selitetty mm. Maaseutuviraston tietojärjestelmien ongelmilla. Viljelijöiden suuttumisen voi hyvin ymmärtää. On kohtuutonta, että ala, jolta byrokratia vaatii pilkuntarkkaa raportointia ja seurantaa, ei ole onnistunut itse täyttämään sille asetettuja palveluvaatimuksia.

Yhtä ratkaisua viljelijöiden aseman parantamiseksi ei ole. On totta, että meillä on liian monimutkainen maatalouden tukijärjestelmä ja sitä olisi syytä uudistaa. Sama pätee kansallisiin toimiin. Suomen tukijärjestelmässä on eri alueille kymmeniä erilaisia tukimuotoja. On myös selvää, että järjestelmää on kehitettävä toimivammaksi ja tämä työ olisi aloitettava hyvissä ajoin ennen seuraavaa EU:n ohjelmakautta.

Sama pätee yhtä lailla viljelijöiden tuloja nakertaviin Venäjän pakotteisiin tai meidän jalostus- ja päivittäistavarakaupan rakenteisiin liittyviin haasteisiin. Näihin pitkäkestoisiin haasteisiin pitää löytää ratkaisuja. Työtä Venäjän markkinoita korvaavien markkinoiden avaamiseksi on jatkettava. Myös markkinoiden keskittymisen purkamiseen ja reilun kilpailun lisäämiseen pitää löytää yhdessä viljelijöiden kanssa uusia keinoja.

Kaiken tämän päälle harmaita hiuksia ja turhia taloudellisia menetyksiä viljelijöille aiheuttaa liiallisuuksiin menevä pilkuntarkka sääntely, jota Suomessa harjoitetaan. Pienemmistäkin tahattomista virheistä ja unohduksista tuottajille asetetaan kohtuuttomia sanktioita. Liiallisen sääntelyn myötä Suomi on menettänyt kilpailukykyään ja se on heijastunut voimakkaasti myös maatalouteen. Suomessa on muodostunut jonkinlaiseksi tavaksi se, että ongelmia pyritään ratkomaan säätämällä sitä varten uusi laki tai normi. Sen sijaan, että tehtailemme aina vaan uusia lakeja ja luomme lisää sääntelyä, tulisi meidän luoda sellaisia vaihtoehtoisia tapoja, joilla voimme sekä ratkaista ongelmia, että rakentaa hyvinvointia.

Omasta mielestäni säätelyssäkin pitäisi pyrkiä tolkun linjalle. Mikäli viljelijän tekemä virhe ei johda esimerkiksi elintarviketurvallisuuden tai eläinten hyvinvoinnin vaarantumiseen, ei viljelijää pitäisi rangaista tukimenetyksillä. Siksi hallituksen piirissä onkin jo alustavasti hyväksytty muutos siitä, että jatkossa eri ELY-keskusten tekemissä peltojen pinta-alojen mittauksissa havaitut eroavaisuudet ei johtaisi enää automaattisesti kaikkien tukien menettämiseen.

Viljelijöiden heikko taloudellinen tilanne heijastuu myös kuluttajiin, ja kotimaisen ruuantuotannon tulevaisuuden turvaaminen on mielestäni kaikkien suomalaisten etu. Uskon, että kukaan suomalainen ei ole valmis luopumaan maailman puhtaimmasta ruuasta. Pidetään yhdessä huoli siitä, että kotimainen maatalous on voimavaramme myös tulevaisuudessa.