JOUKKUEPELAAMISEN PUOLESTA
Keväällä 2011 alkaneen vaalikausi on edennyt jo yli puolen välin. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on riittänyt erityisesti Eurooppaa vaivaavan talouskriisin taltuttamisessa. Oman varjonsa tekemiseen on heittänyt myös Suomen talous, joka yskii pahasti. Viennin tyrehtymisen ohella talouden rakennemuutos on vienyt meiltä erityisesti teollisuusalan työpaikkoja, eikä näillä investointimäärillä uutta korvaavaa työtä ole nopealla tahdilla tarjolla. Työmarkkinoilla vaaditaankin nyt viisautta, jotta syksyn neuvottelukierrokset eivät entisestään lisää työttömyyttä tässä maassa.
Hallitus on tehnyt oman raskaan ohjelmansa rajoissa toimia vaikeimpien karikoiden välttämiseksi. Perälautakirjausten kunnioittamiseksi valtion taloutta on sopeutettu yhteensä 5,2 miljardin euron edestä. Kaikkia huolestuttava julkisen sektorin velkaantuminen aiotaan saattaa laskuun. Kansalta ei ymmärrettävästi näille arjessa tuntuville vyönkiristyksille suosiota ole herunut ja siksi populistit jylläävät gallupeissa.
Myös uuden kasvun synnyttämiseen on haettu lääkkeitä. Kevään kehysriihessä elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä, ja siten myös työllistämismahdollisuuksia, päätettiin parantaa alentamalla yhteisöveroa ensi vuodesta alkaen alle kilpailijamaiden tason. Päälle tulevat vielä erityisesti kasvuyrittäjyyttä tukemaan suunnitellut uudet rahastot.
On kuitenkin rehellisesti myönnettävä, etteivät hallituksen jo tekemät teot riitä kääntämään Suomen suuntaa. Suurin virhe olisikin odotella ekonomistien jo usean vuoden ajan ennustamaa nopeamman kasvun aikaa. Tästä samasta asennevammasta muun muassa presidentti Niinistö muistutti meitä asiallisesti. Tumput suorana seisominen ei meitä tältä kurimukselta pelasta vaan omat viisaat päätöksemme. Uuden kasvun löytämiseen tulisi käydä läpi kaikki, myös hallitusohjelman ulkopuolelta tulevat ehdotukset.
Yksityisen sektorin työllisyyden turvaamiseksi, erityisesti PK-yritysten rahoitussolmun avaamiseksi, valtiovalta voisi näyttää nyt toden teolla muskeleitaan. Syksyllä tulisi vakavasti harkita ajatusta siitä, että pienempien yritysten osalta siirryttäisiin rohkeasti esimerkiksi maksuperusteiseen arvonlisäveroon.
Työtä suomalaisille ja toimeliaisuutta Suomen talouteen toisi myös isojen liikenne- ja infrastruktuurihankkeiden vauhdittaminen. Suomi on kolmen A:n luottoluokan jäsenenä monelle ulkomaalaiselle sijoittajalle tällä hetkellä houkutteleva sijoituskohde. Byrokratiaa avaamalla sekä urakoita kilpailuttamalla, esimerkiksi elinkaarimallien avulla, tämä ulkomainen investointiraha voisi olla hyödyksi meille kaikille. Samalla nämä toimet loisivat taloudellista liikkumavaraa tulevien vuosien liikenne- ja infrastruktuurihankkeiden toteuttamiselle.
Vaalikauden edetessä jo jälkimmäiselle puolelle meille kaikille on selvää, että Suomi ja suomalainen hyvinvointi voidaan pelastaa vain rakenteita, toimintatapoja ja ennen kaikkea asenteita muuttamalla. Maailman muuttuessa myös meidän on uskallettava haastaa itseämme, sillä muutoksen vastustaminen tai siltä silmien sulkeminen eivät ole todellisia vaihtoehtoja. Tosiasiat, myös ne kipeät, on tunnustettava.
Siksi on surullista, että kaikkien poliittisten puolueiden välttämättöminä pitämissä kunta- ja sote- uudistuksissa on nähty eduskunnassakin monta arvotonta näytelmää. Potilaiden pääsyä lääkäriin tai kuntien taloustilannetta ei paranna tippaakaan se väärinymmärrysten ja ohipuhumisten määrä, jota muun muassa eduskunnan täysistunnoissa on tapahtunut. Asialla on ollut niin hallitus kuin oppositiokin. Samaan aikaan kiistelyn kohteina olevat kunta- ja sotemallien erot eivät ole olleet suuren suuria.
Erityisen hämmentäviä ovat olleet kommentit, joiden mukaan nyt tehty vaikea valmistelutyö uudistettaisiin ensi vaalikaudella. Ikään kuin poliittisten voimasuhteiden muuttuminen hallituksessa helpottaisi näiden välttämättömien uudistusten tekemistä. Siltojen polttamisen ja poliittisen pelaamisen sijasta nyt jos koskaan olisi yhdessä tekemisen aika näiden yhteisten haasteiden voittamiseksi. Suomalaisessa politiikassa on aloitettava joukkuepelin aika.