EU:STA AVOIMESTI JA MAHDOLLISUUKSIA ETSIEN

Eilisen Eurooppa-päivän kunniaksi julkaisimme keskustelunavauksen tulevien vuosien Eurooppa-politiikasta. Nimeä ”EUROOPPA HUOMENNA. Pamfletti siitä, miksi EU on Suomelle mahdollisuus.” – kantavan keskustelunavauksen laatijoina kunnostautuivat kollega Sanni Grahn-Laasosen ohella allekirjoittanut.

Sen pohjustukseksi meillä oli mahdollisuus tavata ja keskustella monien Eurooppa-politiikan asiantuntijoiden kanssa. Kiitokset heille annetusta ajasta sekä erityisesti mielenkiintoisista näkemyksistä. Lopputuotokseen pääsee käsiksi tämän linkin kautta: http://www.kokoomus.fi/arkisto/eduskuntaryhman-raportit/

Politiikkaan ja erityisesti EU-politiikkaan yleensä liitettävän ympäripyöreyden ja poliittisen sovinnaisuuden kunnioittamisen sijasta halusimme paperissamme ajatella isosti ja visioida tulevaa. Jos milloin, niin nyt tällaiselle kansalaisrohkeudelle on tarvetta kun maailma, Eurooppa ja EU ovat parhaillaan läpikäymässä perustavanlaista muutosta.

Halusimme myös palauttaa suomalaiseen Eurooppa-keskusteluun positiivisuuden. Talouskriisin myötä Eurooppa-keskustelussa on keskitytty liikaa siihen, mitä Suomi vastustaa, ja liian vähän siihen, mitä Suomi haluaa. Meidän mielestä Euroopan unioni on edelleen meille mahdollisuus eivätkä nykyiset vaikeudet vähennä sen merkitystä Suomelle.

Pikemminkin päinvastoin. Kriisin aikana ja sen jälkeen olemme entistä enemmän riippuvaisia siitä, millaisia päätöksiä EU:ssa ja muissa EU-maissa tehdään. Siksi on tärkeää kartoittaa niitä mahdollisuuksia, joita muuttuva politiikan ja talouden toimintaympäristö EU:lle ja Suomelle voisi tarjota.

Vuosikymmenien mittaan yhteisen Euroopan rakentamiseen on sijoitettu mittaamaton määrä henkistä, taloudellista ja poliittista pääomaa. Sen sijaan, että säikähtäisimme tämänkertaista kriisiä ja antaisimme tämän pääoman valua hukkaan, haluamme olla rakentamassa entistä vahvempaa ja toimivampaa Eurooppaa.

Meille 62 vuoden ikään ehtinyt EU ei ole ne siellä, vaan minä ja me täällä.