FAKTOJA MAHDOLLISESTA NATO-JÄSENYYDESTÄ

Nato-jäsenyyttä kannattavilta kansanedustajilta on kysytty viime päivinä, miksi kannatamme Nato-jäsenyyttä, tai olisiko jäsenyydestä jotain haittaa? Tärkein ja vahvin peruste kannallemme on huoli kansallisesta turvallisuudesta. Vaikka olemme tehneet parhaamme Suomen turvallisuuden eteen ylläpitämällä omaa uskottavaa kansallista puolustusta ja huoltovarmuutta, nykyisessä turvallisuustilanteessa se ei enää yksin riitä. Jo tehdyn hyvän työn päälle tarvitsemme myös Nato-jäsenyyttä vahvistamaan Suomen…

Details

SUOMI JA EUROOPPA ASTUIVAT EPÄVARMUUDEN AIKAAN

Venäjän aloittama järjetön ja raukkamainen sota Ukrainaa kohtaan on kestänyt tämän kolumnin tultua julki jo yli viikon. Suomessa ja muissa länsimaissa on seurattu uutisia, joissa kerrotaan tavallisten ukrainalaisten päättäväisyydestä puolustaa omaa maataan ja itsenäisyyttään mahdottomalta tuntuvassa tilanteessa. Sitä, miten taisteluissa tulee lopulta käymään emme tiedä. Toistaiseksi varmaa on vain se, ettei tämä ole nopeasti ohi.…

Details

LASTEN JA NUORTEN LIIKUNTAPOMMI TIKITTÄÄ YHÄ – KORONA PAHENTANUT TILANNETTA ENTISESTÄÄN

Vuoden 2015 vaalien alla puhuttiin paljon lasten ja nuorten ”liikuntapommista.” Keskustelun herätti aiemmin vaalikeväällä Urheilusanomissa (19.3.2015) julkaistu juttu, jossa ensi kertaa tuotiin suurelle yleisölle näkyville lasten ja nuorten liikkumattomuuden pidempiaikaiset kustannukset.   Laajan artikkelin ydinviesti oli se, että muutoinkin maailman nopeimmin vanhenevan Suomen asema nykyisenkaltaisena hyvinvointiyhteiskuntana on vaarassa romahtaa, jos emme löydä keinoja lasten ja…

Details

POLITIIKAN KEVÄT HAASTAA HALLITUKSEN

Politiikan kevät käynnistyy historiallisten aluevaalien jäljiltä. Vaalivoittajaksi nousi kokoomus. Suomalaiset halusivat äänestää aluevaltuustoihin vastuullista talousosaamista. Vaalitulos oli toivottavasti voitto myös yksityisen ja kolmannen sektorin sote-toimijoille. Pelkästään sote-alan yrityksistä kuitenkin 80 prosenttia on enintään neljän hengen yrityksiä. Pahimmat pelot heidän marginalisoimisesta eivät ainakaan kokoomusvetoisissa maakunnissa toteudu. Vaalien voittajia olivat myös sote-asiantuntijat. Keski-Suomessakin eniten ääniä keräsi kokoomuksesta…

Details

ALUEVAALIKESKUSTELUSSA TALOUS ON JÄÄNYT LUPAUSTEN ALLE

Aluevaalikeskusteluissa talous tai taloudenpito on jäänyt keskusteluissa lupausten alle. Sotemenojen kurissa pysyminen väestön vanhetessa Euroopan nopeiten ei ole tuntunut kiinnostavan mediaa tai ehdokkaita. Vaikka siitä ei ole haluttu puhua, tulee se olemaan ehkä uudistuksen kriittisin osa-alue rakenteiden osalta tulevaisuudessa. Seuraavan vuosikymmenen kuluessa sotemenot tulevat nousemaan 8-9 miljardia eli noin 28-29 miljardiin. Käytännössä nousua on noin…

Details

HOITOVELKAA LISÄTÄÄN NUORTEN HARRASTAMISEN KIELTÄMISELLÄ JA KUNTOSALIEN SULKEMISELLA

Aluehallintovirastot ympäri Suomen ovat laittaneet eri toimijoita, kuten kuntosaleja ja liikuntakeskuksia kiinni tartuntatautilain 58§:n nojalla. Kuntosalit suljettiin täysin, vaikka THL ei luokitellut niitä merkittävän koronariskin paikoiksi riskitaulukoinnissaan. Ongelmallista niin liikkujien kuin yrittäjien kannalta on, että AVI:en tulkinta tartuntatautilaista on alueellisesti vaihtelevaa samantasoisesta tautitilanteesta riippumatta ja kunto- ja liikuntakeskusten kiinni pitäminen on kohtuuttoman tiukkaa. Ihmisten terveyttä…

Details

EU-ASIOITA ON HOIDETTAVA PAREMMIN

Päättyvän politiikan syyskauden yksi näkyvimmistä keskusteluista on käyty Suomen EU-politiikan tilasta. Aiemmilta vuosilta ja hallituksilta tutut vahvuudet, kuten riittävän tehokas ennakkovaikuttaminen, eivät näy Sanna Marinin hallituksen EU-politiikassa. Paras esimerkki tästä on Marinin hallituksen kompurointi metsätaksonomia-kysymyksessä. Siinä hallituksen kannanmuodostus kesti tuskastuttavan kauan ja päätyi vetkuttelun jälkeen tilanteeseen, jossa hallituksen omat rivit hajosivat. Hallituksen enemmistö asettui vastustamaan metsäasetusta, kun…

Details

HALLITUSPOLITIIKALLA EI OLE SUOMALAISTEN LUOTTAMUSTA

Marraskuu on vanhan sanonnan mukaan kuukausista julmin. Sama pätee pääministeri Sanna Marinin hallitukseen. Tunnelma hallituksen turistibussissa on apea ja riitainen, eikä suunta tunnu olevan enää sama. Silti hallituksen kannalta huolestuttavinta on se, että sen harjoittama politiikka ei nauti suomalaisten luottamusta. Suurta epäluottamusta herättää erityisesti vasemmistohallituksen vastuuton velkapolitiikka. Tosiasia on, että suomalaiset eivät halua enää jatkaa tätä velkarallia.…

Details

RIITTA MÄKINEN MAALAA RUUSUNPUNAISIA KUVIA

Arvostamani kollega kansanedustaja Riitta Mäkinen maalasi kolumnissaan (9.10) kovin ruusunpunaista kuvaa Suomen hallituksen talouspolitiikasta. Kuten muistamme, tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku. Siksi muutama korjaus on paikallaan. Aloitetaan Suomen BKT:n noususta. Toisin kuin Mäkinen väittää, Suomen BKT:n nousu ei ole hyvää. Arvioissaan EU-komissio kertoo Suomen kasvun olevan lähivuosina koko EU:n hitainta. Myös valtiovarainministeriö on tuoreimmassa…

Details

HALLITUKSEN ARPAJAISLAIN UUDISTUS UNOHTI PELIONGELMAISET

Veikkaus ja siihen liittyvä hallituksen esitys arpajaislain uudistuksesta puhutti tällä viikolla Eduskunnassa ja syystä. Esitys oli pettymys, eikä missään tapauksessa sellainen uudistus, jota nyt tarvitaan. Se ei puutu peliongelmiin eikä tuo olennaista parannusta peliongelmaisten arkeen.   Sivistyneessä maailmassa tuntematon, peliongelmaisten ihmisten näkökulmasta isoksi ongelmaksi muodostunut tapa, jossa pelikoneita on sijoitettu kauppojen tuulikaappeihin, saa jatkua. Sama…

Details