UUDISTUKSET VAI MILJARDISÄÄSTÖT

UUDISTUKSET VAI MILJARDISÄÄSTÖT Viimeisten viikkojen aikana hallituksen talouspolitiikkaa on arvioitu useassa arvovaltaisessa raportissa. Niiden viesti päättäjille on selkeä. Valittu linja on oikea, muttei vieläkään riittävä. Erityisesti työllisyysasteen nostamisesta 72 prosenttiin ollaan jäämässä puolitiehen. Tämän myötä hallituksen toinen keskeinen tavoite, julkisen talouden vakauttaminen suunnitellusti, ei toteudu. Asiantuntijat ovat myös yhtä mieltä siitä, että kaikki on silti…

Details

PAIKALLISELLA SOPIMISELLA LISÄÄ TYÖTÄ SUOMALAISILLE

PAIKALLISELLA SOPIMISELLA LISÄÄ TYÖTÄ SUOMALAISILLE Talouspolitiikan arviointineuvoston julkaisema raportti on hallitukselle puntaroinnin paikka. Tavoitteet niin julkisen talouden kuin työllisyydenkin osalta ovat vielä kohtalaisen kaukana. Kuten arviointineuvosto totesi, julkisen talouden linja on järkevä kompromissi pitkän linjan kestävyystavoitteiden ja lyhyen ajan suhdanneongelmien välillä. Orastavaa kasvua pitää nyt vaalia järkevästi. Herättäviä ovat myös arviointineuvoston terveiset hallituksen itselleen asettaman…

Details

VALINNANVAPAUS MERKITSEE PAREMPIA SOTE-PALVELUITA

VALINNANVAPAUS MERKITSEE PAREMPIA SOTE-PALVELUITA Hallituspuolueet pääsivät viimein sopuun sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisessa avoimina olevista kysymyksistä. Tärkein niistä oli päätös sote-palveluissa sovellettavasta valinnanvapaudesta. Palaute esitykseen on ollut myönteinen. Sen sijaan oppositiosta esitettyä ajatusta sote-uudistuksen palauttamisesta lähtöruutuun 2019 vaalien jälkeen on vaikea käsittää. Sote-uudistusta on rakennettu useita vuosia ja siihen ovat myös nykyiset oppositiovoimat osallistuneet. Nytkö tämä…

Details

ROHKEA, DIGITAALINEN SUOMI

ROHKEA, DIGITAALINEN SUOMI Alkavalla viikolla juhlitaan 99-vuotiasta Suomea. Syytä juhlaan myös on. Sukupolvien työllä olemme rakentaneet maan ja yhteiskunnan, josta voi olla aidosti ylpeä, ja jossa on hyvä elää. Saamme nauttia päivittäin puhtaasta luonnosta, ilmasta ja vedestä. Terveydenhuoltomme ja koululaitoksemme ovat maailman huippua. Sukupuolten välinen tasa-arvo on yksi parhaita todistuksia menneiden sukupolvien tekemistä hyvistä valinnoista.…

Details

HALLITUKSEN UUDISTUKSILLA LAADUKASTA KOULUTUSTA

HALLITUKSEN UUDISTUKSILLA LAADUKASTA KOULUTUSTA Marja-Leena Viljanen ja Maire Vidgren syyttivät (KSML 10.11.) hallitusta laadukkaan suomalaisen koulutuksen alas ajamisesta. Syytteet olivat monilta osin perusteettomia ja vailla faktapohjaa. Hallitus tekee tällä hetkellä opetusministeri Grahn-Laasosen johdolla monia hyvin merkittäviä uudistuksia koulutusjärjestelmämme parantamiseksi. Uudistuksia tehdään, koska maailman jatkuva muutos tarvitsee myös koulutusjärjestelmältä uudistumista. Mikäli uudistustyötä ei tehtäisi, se johtaisi…

Details

RUOKITAAN NYT HYVÄN KEHÄÄ

RUOKITAAN NYT HYVÄN KEHÄÄ Suomi on siirtynyt hentoiselle kasvu-uralle. Myös Keski-Suomessa on takana ensimmäinen ehjän kasvun vuosi liki vuosikymmeneen. Voimakkainta kasvu on ollut rakentamisessa, mutta myös palvelut ja teollisuus ovat päässeet kasvunsyrjästä kiinni. Ja mikä parasta, kasvua tapahtuu kaikissa Keski-Suomen seutukunnissa. Parhaimmat tulokset kasvusta näkyvät työllisyydessä. Uusien työttömyystilastojen mukaan Keski-Suomen työllisyystilanne on jatkanut elpymistään. Työssä…

Details

KAASUA NORMINPURKUUN, HALLITUS

KAASUA NORMINPURKUUN, HALLITUS Politiikka tunnetusti on mahdollisuuksien taidetta. Parhaimmin tunnetusti pärjäävät ne, joilla joustavuutta riittää. Vanha pelin politiikan sääntö, jonka mukaan toisessa tilanteessa on järkevämpää tehdä toisenlaista politiikkaa kuin toisessa, pätee edelleen. Myös Sipilän hallituksessa pelin politiikka on näkynyt. Samalla hallituspuolueet ovat tietoisesti tai tietämättään rajanneet itseään marginaaliin monessakin uudistusta kaipaavassa asiassa. Käänteet työmarkkinapolitiikassa viimeisen…

Details

MYÖS ULOSOTON KÄYTÄNTÖJEN PITÄISI TUKEA TYÖLLISTYMISTÄ

MYÖS ULOSOTON KÄYTÄNTÖJEN PITÄISI TUKEA TYÖLLISTYMISTÄ Sipilän hallitus on sitoutunut nostamaan Suomen työllisyysasteen 72 prosenttiin vaalikauden loppuun mennessä. Keinovalikoima tavoitteen saavuttamiseksi on laaja, ja sitä täydennetään koko ajan. Kiky-sopimus, veronalennukset, infrahankkeet tai normien purkaminen ovat kaikki tähdänneet samaan maaliin; parantaamaan suomalaisten mahdollisuuksia tehdä töitä ja siten vahvistaamaan hyvinvointipalvelujen rahoituspohjaa. Ratkaisevinta tavoitteen saavuttamisen kannalta on se,…

Details

HUIPPU-URHEILUN STRATEGIA TOTEUTETTAVA TÄYSIMÄÄRÄISESTI

HUIPPU-URHEILUN STRATEGIA TOTEUTETTAVA TÄYSIMÄÄRÄISESTI Kotimaisen huippu-urheilun tila on ollut yksi valtakunnan ykköspuheenaiheista kehnosti menneiden Rion olympiakisojen jälkeen. Ikävä piirre keskustelussa on ollut sen typistyminen syyllisten etsintään. Huono menestys on ollut helppo sysätä milloin akateemisesti koulutettujen naisten tai olympiakomitean huippu-urheilu-yksikön johdon syyksi. Totuus on kuitenkin se, että suomalaisen huippu-urheilun tila ei parane toisiamme ristiinnaulitsemalla. Syyt ovat…

Details

YLIVELKAANTUMISEN HOITOON UUSIA VÄLINEITÄ

YLIVELKAANTUMISEN HOITOON UUSIA VÄLINEITÄ Suomen sitkeän taloustaantuman aikana hallitus toisensa jälkeen on etsinyt maallemme uusia kasvun lähteitä. Matkan varrella hyviäkin päätöksiä on saatu aikaan. Muun muassa kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen on luomassa Suomeen arviolta 2 500 uutta työpaikkaa. Vastaavasti edellisen hallituksen aikana tehty mittava yhteisöveron alennus näkyy nyt Keski-Suomessa muita maakuntia vireämpänä kasvuna. Toisaalta kansantaloudessamme on…

Details