NORMINPURKULISTALLA ISOJA JA PIENIÄ ASKELIA SUJUVAMMAN ARJEN JA TYÖLLISYYDEN PUOLESTA

NORMINPURKULISTALLA ISOJA JA PIENIÄ ASKELIA SUJUVAMMAN ARJEN JA TYÖLLISYYDEN PUOLESTA Hallitus päätti kehysriihessä monien muiden hyvien päätösten ohella jatkaa Suomen rohkeaa uudistamista osoittamalla yli 85 uutta norminpurkukohdetta. Ministeriöiden itsensä tekemien ehdotusten ohella norminpurkukohteita olivat kartoittamassa kunkin hallituspuolueen eduskuntaryhmän purkukoordinaattorit. Tässä ryhmässä allekirjoittaneen lisäksi työskentelivät Olavi Ala-Nissilä (kesk) ja Kaj Turunen (sin). Saavutettuun lopputulokseen voi olla…

Details

SUOMALAISET ANSAITSEVAT PAREMMAN SOSIAALITURVAN

SUOMALAISET ANSAITSEVAT PAREMMAN SOSIAALITURVAN Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on monen sukupolven työn tulos. Se näkyy meidän arjessamme hyvänä elintasona. Ylisukupolvisena ja edelleen tärkeänä tavoitteena meillä suomalaisilla on ollut yhteiskunta, jossa jokaisella olisi hyvä olla, ja jossa jokainen pysyisi mukana. Hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen ytimessä on ollut sosiaaliturvajärjestelmä, jota kukin päättäjäsukupolvi on korjannut tahtonsa mukaan. Tätä nykyä sosiaaliturvan piiristä myönnetään…

Details

YKSI-YHDESTÄ –PERIAATE LAAJEMMIN KÄYTTÖÖN ERI MINISTERIÖISSÄ

YKSI-YHDESTÄ –PERIAATE LAAJEMMIN KÄYTTÖÖN ERI MINISTERIÖISSÄ Suomen kaltaisen avoimen ja kansainvälisen hyvinvointiyhteiskunnan pyörittäminen edellyttää ajantasaista lainsäädäntöä. Lisäksi muuttuva maailma tuo joka päivä lisää tarpeita sääntelyn lisäämiselle. Tässä kehityksessä me kansakuntana olemme pysyneet hyvin mukana. Silti ei voida kieltää myöskään sitä, että uusilla laeilla ja säädöksillä on myös varjopuolensa. Pahimmillaan se näkyy yrittäjien heikentyneinä toimintaedellytyksinä tai…

Details

TOLKKU KÄTEEN YMPÄRISTÖLUPIEN MÄÄRÄSSÄ JA LUPAPROSESSIEN KESTOSSA

TOLKKU KÄTEEN YMPÄRISTÖLUPIEN MÄÄRÄSSÄ JA LUPAPROSESSIEN KESTOSSA Suomi, kuten muutkin Pohjoismaat, ovat edistyksellisiä yhteiskuntia, mitä tulee ympäristön suojeluun ja luonnonvarojen vastuulliseen hyödyntämiseen. Perusteet näille on kirjoitettu kussakin maassa lakiin ja asiantuntevat viranomaiset valvovat niiden toteutumista. Tästä pohjoisesta vihreydestä onkin muodostunut kaikille Pohjoismaille valtti profiloitua kestävän kehityksen edistäjinä globalisoituvassa maailmassa. On kuitenkin myönnettävä, että erojakin maiden…

Details

SOTE-UUDISTUS TARVITAAN NYT

SOTE-UUDISTUS TARVITAAN NYT Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisesta on käyty vilkasta keskustelua viime päivinä. Liikkeellä on vetoomuksia, joissa toivotaan uudistuksen pysäyttämistä. Itse en näe tässä järkeä. Sote-uudistus on vihdoin vietävä maaliin. Sote-uudistusta tarvitaan, jotta suomalaisten yhdenvertainen pääsy palveluihin voidaan turvata. Nykyinen järjestelmä ei sitä tee. Kuntien väliset erot palveluiden saatavuudessa ja laadussa ovat isot. Tulevaisuudessa 18…

Details

TYYTYYKÖ SUOMI TEKNOLOGIASSA HITAUTEEN?

TYYTYYKÖ SUOMI TEKNOLOGIASSA HITAUTEEN? Suomessa on tapahtunut hiljainen vallankumous. Sitä ei ole tehty tietoisesti eikä asein. Kyse ei ole siis nopeasta siirtymisestä yhdestä tavasta tehdä töitä johonkin toiseen vaan pitkään jatkuvasta muutoksesta kohti entistä moninaisempaa ja monipuolisempaa työn maailmaa. Toisin sanoen kyse on yhteiskuntamme kyvystä omaksua uutta teknologiaa ja asenteesta teknologiseen muutokseen. TÄMÄN MUUTOKSEN pitkät vaikutukset…

Details

PITKÄJÄNTEINEN SUUNNITELMA ON SUOMEN LIIKENNEVERKON ETU!

PITKÄJÄNTEINEN SUUNNITELMA ON SUOMEN LIIKENNEVERKON ETU! Liikenneverkon rahoituksen tulevaisuutta pohtinut, kaikista eduskuntapuolueista koottu työryhmä sai valmiiksi raporttinsa kuluneella viikolla. Työryhmän asettamisen taustalla on ollut huoli valtion liikenneverkon ylläpidon ja sen kehittämisen rahoituksen riittävyydestä. Yhtä lailla huolta on aiheuttanut muun muassa liikenteen paisuva korjausvelka. Liikenneverkostomme kunnolla on suora vaikutus Suomen kilpailukykyyn, joten asian merkitys on suuri.…

Details

PELAAJAYHDISTYKSESTÄ YHÄ TÄRKEÄMPI VAIKUTTAJA MYÖS OLYMPIAKOMITEASSA

PELAAJAYHDISTYKSESTÄ YHÄ TÄRKEÄMPI VAIKUTTAJA MYÖS OLYMPIAKOMITEASSA 인사말, 평창 동계 올림픽! Lause on koreaa ja tarkoittaa vapaasi käännettynä Terveiset Koreasta, Pyeongchangin talviolympialaisista. Olen siis Jääkiekon pelaajayhdistyksen puolesta seuraamassa talviolympialaisia viikon ajan Suomen olympiakomitean kutsumana. Luonnollinen kysymys varmaan monelle on, että miksi olen täällä? Syy on pelaajayhdistyksen ja Olympiakomitean tiivistyvässä yhteistyössä ja siinä, että meistä on tullut…

Details

VARHAISKASVATUSMAKSUJEN ALENNUS ON PARASTA TASA-ARVO- JA TULEVAISUUSPOLITIIKKAA

VARHAISKASVATUSMAKSUJEN ALENNUS ON PARASTA TASA-ARVO- JA TULEVAISUUSPOLITIIKKAA Nyt viimeiselle toimintavuodelle starttaavan hallituksen tärkein tavoite on paremman tulevaisuuden rakentaminen suomalaisille. Olennainen osa tässä työssä on nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan ja sen palveluiden säilyttäminen tuleville sukupolville. Se puolestaan edellyttää sitä, että aiempaa useampi suomalainen on mukana sitä rakentamassa. Siksi hallituksen politiikassa ovat korostuneet uudistukset, joilla on pyritty vahvistamaan talouskasvun…

Details

UUDISTUSTEN AIKA SUOMESSA ON JUURI NYT

UUDISTUSTEN AIKA SUOMESSA ON JUURI NYT Talouden arviointineuvosto julkaisi vastikään vuosittaisen raporttinsa hallituksen talouspolitiikasta. Eniten julkisuutta sai arviointineuvoston esittämä kritiikki hallituksen finanssipolitiikasta, neuvoston mukaan se on liian lepsua suhdannetilanteeseen nähden. Erityisesti neuvosto kiinnitti huomiota veronkevennyksiin. Hallitus toteutti veronkevennykset kuitenkin kompensoidakseen kilpailukykysopimuksen vaikutuksia palkansaajille. Tarkoituksen oli vauhdittaa kilpailukykyä korjaavan sopimuksen syntyä. Toisaalta työn verotus on Suomessa…

Details