Päätökset rahoituksesta ratkaisevat sote-uudistuksen onnistumisen

Kirjoitettu 17.12.2014 ja luokiteltu Yleiset. Kommentteja 1.

Runsas viikko sitten eduskuntaan edenneen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiesityksen vastaansa saama arvostelu on ollut hämmentävää kuultavaa. Julkisuudessa esityksen puolustajat ovat vähissä.

Erityisen kummalliselta kritiikki kuulostaa niiden oppositiopoliitikkojen suusta. He ovat niitä samoja henkilöitä jotka vasta viime keväänä hehkuttivat opposition pelastaneen hallituksen sitoutumalla yhteisen sote-järjestämismallin rakentamiseen.

Nyt kun paljolti keskustan ja perussuomalaisten vaihtoehtoihin pohjautuva esitys on valmis, se ei tunnu kelpaavan puolueiden edustajille. Ainakin usko parlamentaarisen valmistelun autuaallisuuteen tässä sote-asiassa on kokenut kolauksen.

Kommenttien kärkkäyskerrointa ovat eittämättä lisänneet sote-uudistuksen vaikutusten muuntaminen ensi kertaa euroiksi. Monia kommentoijia ovat suututtaneet erityisesti VM:n tekemät painelaskelmat, joista käy ilmi sovitun mallin kustannukset kunnittain.

Uudistuksesta seuraavia satojen eurojen kustannusnousuja eri kunnissa on pidetty aiheellisesti kohtuuttomina. Jos ne toteutettaisiin pelkillä kuntaveron korotuksilla, esimerkiksi Uuraisten tapauksessa uusi kuntavero heiluisi 28 prosentin tienoilla.

Lisäksi erot järjestäjäkuntayhtymien välillä ovat suuret. Esimerkiksi itäisellä suuralueella keskimääräinen sote-maksu olisi 3 324 euroa asukasta kohden. Eteläisellä alueella maksu olisi 400 euroa matalampi jokaiselta asukkaalla eli 2 905 euroa.

Sote onkin julkisuudessa teilattu uudistukseksi, jossa ne kunnat ja maakunnat jotka ovat hoitaneet sote-asiansa kunnolla, joutuisivat tässä mallissa maksamaan lisää sosiaali- ja terveyspalveluista. Siksi monet ovat esittäneet nyt puserretun sote-mallin unohtamista ja uuden neuvottelemista seuraavan hallituksen johdolla.

Itse en näin radikaalia temppua pidä järkevänä. On totta, että niin uudistuksen valmistelussa kuin itse esitetyssä mallissa on paljon ongelmakohtia, joista isoimmat liittyvät kuntien ja kansalaisten perustuslaillisten oikeuksien turvaamiseen sekä yksityisten palveluntuottajien asemaan. Tämä kaikki on ollut seurausta siitä, että uudistusta ylipäätään on alettu toteuttamaan hallintokylki eikä tavoitekylki edellä. Ihminen on sote-asiantuntijoiden ja poliitikkojen laatikkoleikissä ollut sivuosassa.

Silti tässä tilanteessa hyvässä vauhdissa olevaa uudistusta ei ole enää järkevää palauttaa lähtöruutuun. Koko uudistus on iso prosessi: se tapahtuu vaiheittain ja vaikean alun jälkeen soten jatkotoimeenpanossa on löydettävä uusia ratkaisuja.

Tämä koskee erityisesti uudistuksen seuraavaa vaihetta, jossa päätetään sote-palveluiden rahoituksesta. Se lopullisesti ratkaisee sen onnistutaanko uudistukselle asetetut tavoitteet saavuttamaan. Eri vaihtoehdoista sopivamman valitseminen on ensi keväänä aloittavan uuden hallituksen tärkeimpiä tehtäviä.

Omasta mielestäni järkevin vaihtoehto meillekin olisi seurata Ruotsista tuttua raha-seuraa potilasta -mallia. Siellä tämä kansalaisten omaa vaikutusvaltaa kasvattanut uudistus on tuonut kustannussäästöjä, vähentänyt jonoja ja lisännyt palveluiden laatua. Lisäksi malli on käytännössä poistanut keinotekoisen vastakkainasettelun julkisen ja yksityisen terveydenhuollon välillä. Potilaan etu uudistuksessa on ollut keskeinen ja siksi näitä tarpeita tyydyttämään on haluttu saada sekä yksityisen että julkisen sektorin resurssit.

Ikääntymisen eturintamassa etenevässä Suomessa sote-palveluiden kysyntä kasvaa nopeasti tulevina vuosina. Siksi mielestäni meillä ei ole varaa ylenkatsoa mitään keinoja yhteiskuntaa täysin palvelleiden kansalaisten palvelutarpeen tyydyttämiseksi. Suomalaisille sopiva Sote vaatii sitkeyttä meiltä kaikilta.

Kommentointi suljettu

Tätä artikkelia ei voi enää kommentoida.


Kommentit

  1. Sote-mallin ongelma on mielestäni se, että luodaan jälleen yksi byrokraattinen kerros kuntien, valtion ja läänien lisäksi. Kuntien rooliksi jää rahoitus kun päätösvalta toisaalta myönnetään muualle.

    Tälläinen “ylikunnallinen” instituutti joutaisi olla joko nykyisten läänien tai peräti suoraan valtion operoima, jonka kautta hoidettaisiin myös rahoitus. Tällöin kunnille vapautuisi resursseja ja etenkin fokus hoitaa paikallisten ihmisten paikallisia asioita, joka kuntien perustehtävä onkin. Kun palveluvastuu on siirretty pois toisiaan vastaan kilpailevilta kunnilta, voidaan myös aidommin puhua tasa-arvoisista palveluista eri kuntien asukkaiden välillä. Samalla päätösvalta olisi yksissä eturistiriidattomissa käsissä, joka varmasti tehostaa hallintoa.

    Matti kirjoitti 17.12.2014 16:26:37.