Nöyrä kiitos

Kirjoitettu 19.4.2015 ja luokiteltu Yleiset. Kommentteja 1.

Tätä kirjoittaessani olo on väsynyt mutta onnellinen. Takana on hieno kampanja, lukuisia tapaamisia keskisuomalaisten kanssa sekä vauhdikkaita kampanjapäiviä.

Tänään asetelma on muuttunut. Ehdokkaiden sijaan nyt on keskisuomalaisten äänestäjien vuoro. Edessä on vastuullinen päätös siitä, mihin suuntaan Suomea ja suomalaista yhteiskuntaa seuraavat neljä vuotta viedään. Kannustan jokaista meistä äänestämään itselleen sopivinta ehdokasta.

Minulle menneet neljä vuotta kansanedustajana on ollut opettavaista aikaa. Hienointa tässä tehtävässä ovat olleet kohtaamiset, joissa on voinut konkreettisesti auttaa keskisuomalaisia paremman tulevaisuuden luomisessa. Se on ollut mielestäni kansan edustamista parhaimmillaan.

Samalla tämä työ on vahvistanut käsitystä meistä suomalaisista. Eriävistä mielipiteistä huolimatta meitä yhdistää sydämen palo tätä maata ja sen menestystä kohtaan. Sitä ruokkimalla tekemällä työtä toisillemme me kyllä pärjäämme maailman muutoksissa. Tätä myös tarvitaan tulevien vuosien vaikeissa päätöksissä.

Haluan nöyrästi kiittää jokaista tälle matkalle osallistunutta. Te olette joukkue, jonka eteen on ollut kunnia tehdä tätä työtä joka päivä.

Kunnioittavasti,

Sinuhe Wallinheimo

Kommentointi suljettu

Tätä artikkelia ei voi enää kommentoida.


Kommentit

  1. Yksi tärkein peruste antaa ääneni teille, oli se että Keliaakikot otetaan huomioon tulevalla kaudella. Mutta mitäpä sainkaan kuulla jo ennenkuin hallitus oli kasassa, että vuoden 2016 alussa poistetaan koko ruokavaliokorvaus. 100% heikennys oli tyrmäys.
    Kävin ennen vaaleja Jyväskylässä vaalitilaisuudessasi, jossa juttelin kanssasi tästä kysymyksestä. Nyt olen tosi tyrmistynyt tulokseen. :(

    Tuomo Mykkänen kirjoitti 29.5.2015 07:39:32.