Liikunta tutuksi aikaisemmassa vaiheessa uusilla konsteilla

Kirjoitettu 22.7.2013 ja luokiteltu Yleiset.

Lasten ja nuorten liikkumattomuudesta on kannettu huolta kuluneen vaalikauden aikana.
Keskustelu on ollut kiitettävän monipuolista. Esille ovat nousseet keinot, joilla lasten ja nuorten liikkumista voitaisiin edistää. Toisaalta ansaitsemansa huomion puheenvuoroissa ovat saaneet myös ne rakenteelliset esteet, jotka tällä hetkellä syrjäyttävät lapsia pois liikunnallisesta elämäntavasta.

Kahden hankalimman esteen madaltaminen, eli lasten harrastusmahdollisuuksien tasa-arvoisuuden lisääminen sekä liikunnan aseman vahvistaminen varhaiskasvatuksessa, tulisi mielestäni nousta kärkeen loppu vaalikauden liikuntapolitiikassa.

Perustelut tähän löytyvät tuoreimmista tutkimuksista, joiden mukaan nimenomaan varhaiskasvatuksen aikana saadut liikuntakokemukset ovat ratkaisevia myöhemmin aikuisena omaksuttuun elämäntapaan. Liikkumaan jo lapsina tottuneista kasvaa todennäköisemmin myös liikuntaa ja urheilua harrastavia aikuisia. Vastaavasti liikunnasta syrjään jääneiden tai poissuljettujen on vaikeaa vanhemmalla iällä päästä kiinni terveelliseen, liikunnalliseen elämäntapaan.

Ikävä kyllä meidän muuten niin loistava varhaiskasvatusjärjestelmä on tältä osin puutteellinen. Liikuntaan ei panosteta kaikissa päiväkodeissa ja liikkumattomuus alle kouluikäisten keskuudessa on hälyttävän yleistä. Korjattavaa löytyy tässä suhteessa niin varhaiskasvattajien tiedoissa, taidoissa kuin päiväkotien tiloissa ja laitteissa, jotka eivät tällä hetkellä kannusta varhaiskasvatuksen toteuttamista liikuntapainotteisena.

Vallitsevan tilanteen muodostumisesta myös meidän liikuntapäättäjien ja ihmisten tulee ottaa vastuuta.  Sen sijaan, että olisimme tarjonneet aktiivisesti vaikkapa päivän kestäviä tutustumistapahtumia eri lajeihin tai ylipäätään markkinoineet omaa osaamistamme, olemme tässäkin asiassa halunneet pysyä omissa poteroissamme.

Tilanteeseen puuttuminen ylhäältä käsin on tunnetusti hyvin vaikeaa. Valtio, hallitus tai valtion liikuntaneuvosto eivät voi antaa mahtikäskyjä siihen, miten kunnat tai yksittäiset päiväkodit toimivat. Toisaalta kunnatkaan eivät ilman paikallisia liikuntatoimijoita pääse pitkälle ja yksittäisiltä seuroilta rahat ja resurssit puuttuvat paikallisten varhaiskasvatusliikunnan projektien pyörittämiseen.

Kaikkien toimijoiden tuleekin soutaa nyt samaan suuntaan, että asioihin voidaan oikeasti puuttua. Asiassa olisi nyt mahdollista edetä etenkin, kun varhaiskasvatuksen asiat ovat siirtyneet sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriön vastuulle. Olisiko tulevan syksyn ja talven aikana mahdollista esimerkiksi perustaa pilottiohjelmia liikunnan tunnettavuuden lisäämiseksi varhaiskasvatuksessa muutamilla valituilla paikkakunnilla?

Myös lasten liikkumisen tasa-arvosta keskusteltaessa tilausta olisi uusille ideoille. Ministeri Arhinmäki ansaitsee kiitokset jo tehdyistä linjauksista, joiden perusteella erityisesti kaikkein vähävaraisimpien lasten mahdollisuuksia harrastuksiin on haluttu kohentaa. On kuitenkin rehellistä myöntää, että yksinään pelkkä seurojen toiminnan ohjaaminen oikeampaan suuntaan ei auta. Tarvitaan radikaalimpia vähävaraisten lasten ja heidän vanhempiensa arkeen vaikuttavia välineitä.

Kokeilemisen arvoinen väline, edes paikallisesti, olisi mielestäni vähävaraisille lapsille ja perheille annettava harrastusseteli, jota voitaisiin käyttää esimerkiksi lisenssimaksujen maksamiseen. Lasten harrastuksiin käytettävän setelin jakamisesta vastaisivat jokaisen paikkakunnan sosiaaliviranomaiset oman harkintansa mukaan.  Tällä järjestelyllä saataisiin mukaan liikunnan ihmeelliseen maailmaan varmasti myös uudenlaisia pikkuliikkujia.

Ilmainen tai helppo toteuttaa tämäkään järjestely ei olisi, mutta toisaalta ilman kokeilua ei sen toimivuutta voida etukäteen tuomita. Samoilla argumenteillahan tässä maassa on aikoinaan vastustettu myös peruskouluun siirtymistä.

 

Kirjoitus on alunperin julkaistu Valtion liikuntaneuvoston blogissa; http://www.liikuntaneuvosto.fi/ajankohtaista/blogi?81_m=549