Kilpailu EU:n aluetuista kiristyy – mitä tekee Suomi tai Keski-Suomi?

Kirjoitettu 21.12.2010 ja luokiteltu Kotimaa, Talous.

EU:ssa on parhaillaan käynnissä uuden rahoituskauden 2014-2020 neuvottelujen valmisteluvaihe. Luvassa on monia unettomia öitä, poliittisia irtiottoja ja vaikeita neuvottelua eri instituutioiden ja maiden välillä tulevan rahoituskehyksen painopisteistä. Tiukin vääntö käytäneen tälläkin kertaa eri maille annettavista alue- ja koheesiorahoituksesta, joissa jokaisen maan päättäjät haluavat vähintäänkin säilyttää nykyiset asemansa. Neuvotteluvarat ovatkin marginaalisia monien hallitusten jatkon riippuessa Brysselistä saatavan lopputuloksen hyväksyttävyydestä omien äänestäjien keskuudessa.

Tällä kertaa neuvotteluista on kaavailtu Suomelle poikkeuksellisen haastavia; annettavan kokonaispotin ei oleteta ainakaan kasvavan nykyisestä, mukana olevien maiden lukumäärä on noussut 27:een, komission kaavailuissa aluepolitiikan painopisteissä jatkuu ns. uusien jäsenmaiden suosiminen. Lisäksi komissio aikoo pitää entistä paremmin huolta siitä, tulevan rahoituskehyksen aikana toteutettava aluepolitiikka vastannee entistä paremmin koko unionin alueella hyväksyttyjä talouskasvua ja kehitystä raamittavia ohjelmia kuten EU2020 – strategiaa sekä Itämeren yhteistyötä raamittava EU:n Itämeri-strategia.

Yksi tulevan hallituksen tärkeimmistä tehtävistä onkin Suomen saaman nykyisen aluetukitason säilyttäminen. (1,9 mrd € suoraa koheesiotukea + n 0,4mrd € rajat ylittävään alueiden väliseen yhteistyöhön varattua rahaa). 2010-luvun tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan sekä työllisyyteen liittyvät toimet maakunnissa, myös Keski-Suomessa ovat tästä riippuvaisia. Tämän kaikille tärkeän tavoitteen saavuttamisessa tarvitaan paitsi kovaa työtä, ja kaikkien mahdollisten keinojen hyväksikäyttöä sekä erityisesti laaja yhteistyötä yhteiskunnan eri tahojen välillä. Erityisesti poliittisten puolueiden, myös EU-kriittisten – olisi viisasta pelata tässä yhteydessä yhteen joukkueelle nimeltä Suomi ja puolustaa tässä asiassa kansalaistensa etuja.

On kuitenkin hyvä myös todeta, lyhyen tähtäimen aluepolitiikan etujen turvaaminen on vasta ensimmäinen askel uuden hallituksen aluepoliittisessa agendassa. Tarvitaan lisäksi kriittistä keskustelua ja toimenpiteitä niin valtakunnan, maakunnan kuin paikallistasoillakin Suomen aseman vahvistamiseksi 2020-luvun entistä haastavammassa EU-aluepolitiikan ympäristössä. Olisi esimerkiksi mielenkiintoista keskustella siitä, onko nykyinen yli 340 kunnan rakenne tai uusi aluehallintomalli kaikkein tehokkain suomalaisten etujen ajamiseen kiivaassa aluepoliittisessa kilpailussa.

Menestys EU:n tulevassa aluepolitiikassa edellyttää Suomelta nykyistä toimintakykyisempiä maakuntia ja kuntia mutta myös omista tavoitteistaan ja lähtökohdistaan tietoista kansalaisyhteiskuntaa, elinkeinoelämää ja kansalaisia. Siksi toinen merkittävä kehityskohde kotimaisessa EU:n aluepoliittisen vaikuttavuuden kehittämisessä tulisi olla tiedon lisääminen aluepolitiikan tarjoamista mahdollisuuksista. Kynnykset tulla mukaan tulee tehdä mahdollisimman matalaksi. EU:n aluepolitiikan tavoitteet, välineet ja mahdollisuudet tulee tuoda entistä paremmin osaksi tavallisten kansalaisten ja yritysten arkea. Tätä myös me keskisuomalaiset tarvitsemme.