Hei, meitä holhotaan!

Kirjoitettu 12.9.2011 ja luokiteltu Yleiset.

Mikä on suurin uhka suomalaisten turvallisuudelle? Se ei ole kansainvälinen terrorismi tai huumekauppa. Oikea vastaus on kiekkokansa, joka tykkää ottelussa juoda tuopin olutta jäähallissa. Näin ainakin meidän tuore sisäministeri Päivi Räsänen on linjapuheissaan järkeillyt.

Samalla Räsänen tuli osoittaneeksi sen, että vielä vuonna 2011 ihmisten holhoamisen halu voi paksusti kotimaassamme. Kaiken kieltäminen, kun tuntuu olevan se ainoa ratkaisu asian ajamiseen. Kritiikin antaminen holhoususkovaisille ei kuitenkaan tarkoita suomalaisten pahan alkoholiongelman kieltämistä. Pikemminkin päinvastoin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan alkoholin suurkuluttajia on 5–10 % aikuisista. Alkoholin suurkulutus on tällä hetkellä työikäisten merkittävin yksittäinen terveyshaitta. Se lisää selkeästi suomalaisen aikuisen sairastuvuutta ja kuolleisuutta. Siksi kasvaneelle alkoholinkulutukselle tulee tehdä jotain, ja mieluiten nopeasti.

Kuten kaikissa elintapoihin liittyvissä kysymyksissä ratkaisu tilanteen muuttamiseksi on meidän omissa käsissä. Kukaan muu ei sitä päätä. Ei, vaikka me kansakunnan kaapin päällä olijat kuinka heristäisimme sormiamme alkoholin vaaroista.

Yhteiskunnan perusta on itsestään vastuuta kantava yksilö, myös alkoholin kulutuksen suhteen. Toki vastuunkanto ei nykypäivän maailmassa ole kovin helppoa tai mukavaa. Matkan varrella meille kaikille tulee vastaan houkutuksia ja väistämättä myös repsahduksia. Matka kohtuullisuuden elämäntapaan kun ei tapahdu ilman vastoinkäymisiä saati sitten armollisuutta itseään kohtaan.

Meiltä kaikilta tarvitaan malttia myös niitä kohtaan, joilta tämä kontrolli alkoholin takia on loppunut. Jos kaverilta on juominen lähtemässä käsistä, tulee meillä kaikilla olla rohkeutta puuttua jollain lailla tilanteeseen. Onpa kyseessä joku työkaveri tai työtön, ensimmäinen askel alkoholiongelman todentamiseen on asioista puhuminen. Tosiasioiden tunnustamisen jälkeen muiden askeleiden ottaminen on helpompaa ja apuakin löytyy.

Alkoholin saatavuus ei ole vaikean alkoholiongelman syy vaan sen seuraus. Siksi kaljahanojen kieltäminen jäähalleissa, ei ole keino ratkaista suomalaisten alkoholiongelmaa. Tarvitaan tehokkaita toimia itse syyn, eli meidän käyttäytymismallien ja alkoholiasenteiden muuttamiseen terveempään suuntaan.

Holhoamisen sijasta meillä tulee vaalia vastuullisuuden kasvua. Meillä kaikilla on valta päättää siitä, kuinka vaikeaksi alkoholiin liittyvät ongelmat kehittyvät vuoden 2011 Suomessa.