Euron vaihtoehdoilla on hintalaput

Kirjoitettu 24.7.2012 ja luokiteltu Yleiset.

Kärjistyneen eurokriisin takia töihin palannut eduskunta hyväksyi Suomen lähtemisen mukaan Espanjan pankkien vakauttamiseksi laadittuun ohjelmaan.

Keskustelu euron tulevaisuudesta oli mielenkiintoinen. Ilmi kävi muun muassa, että kaikesta meuhkaamisestaan huolimatta perussuomalaiset eivät tiedä, mitä mieltä he ovat eurosta eroamisesta.

Perusteeksi kantansa epämääräisyydelle puheenjohtaja Soini nosti sen, ettei mekanismia eurosta eroamiseen tällä hetkellä ole eikä eurosta eroamisen tai sen hajoamisen kustannuksia tiedetä. Riittävän hyviä tutkimuksia aiheesta ei ole toistaiseksi tarjolla, jotta perussuomalaiset voisivat oman eurokantansa lyödä lukkoon.

Ikävä kyllä väite ei pidä paikkaansa. Hyviä tutkimuksia euron tulevaisuuden vaihtoehdoista ja sen kustannuksista on tehty jopa kotimaisin voimin.

Esimerkiksi kotimainen makrotaloudellinen konsulttitoimisto GnS Economics julkaisi euron tulevaisuuden vaihtoehdoista ja niiden kustannuksista meille suomalaisille erinomaisen analyysin vain runsas kuukausi sitten.

Sen viesti on karua luettavaa niille poliitikoille, jotka mainostavat euron romahdusta meille kivuttomana asiana. Analyysin mukaan todellisuus olisi toisenlainen. Pelkästään euron hallitsematonta romahdusta seuraavina kahtena vuotena Suomen BKT laskisi 12–17 prosenttia. Euroissa tämä tarkoittaisi pahimmillaan yli 30 miljardin romahdusta.

Päälle tulisi vielä hirvittävä inhimillinen ja yhteiskunnallinen lasku maailmanlaajuisesta talouslamasta. Tämän vaihtoehdon markkinointia suomalaisille parempana vaihtoehtona on hyvin vaikea ymmärtää.

Toisaalta kovin halvaksi meille suomalaisille ei tulisi myöskään keskustalainen ratkaisumalli eli nykyisten kriisimaiden irrottaminen yhteisvaluutasta.

Pelkästään asiansa hyvin hoitaneiden euromaiden varaan rakennettavan yhteisvaluutan eli niin sanottu ”ydin-euron” synnyttämiseksi Suomi joutuisi kirjaamaan tappioina alas 24–26 miljardia euroa jo myönnetyistä mutta sittemmin eroamisen myötä epäonnistuneista euron tukitoimista. Jo pelkkä Kreikan irtoaminen eurosta maksaisi meille 8 miljardia euroa.

Ikävä kyllä ydin-euron lasku meille ei jäisi vain tähän. Nykyiseen verrattuna talouskasvumme hidastuisi 4–5 prosenttia vuodessa, sillä meidän kansantaloudellemme uusi ydin-euro olisi meille liian vahva valuutta.

Rohkean analyysin mukaan paras vaihtoehto veronmaksajille olisi nykyisen rahaliiton valuvikojen korjaaminen. Se olisi analyysin mukaan ainoa vaihtoehto, jossa talous myös aidosti kasvaisi.

Käytännössä tämä ei olisi mahdollista ilman selkeästi syvenevää integraatiota. Toisaalta se myös mahdollistaisi sen, että myös meillä Suomessa voitaisiin vihdoin keskittyä omien asioittemme hoitamiseen jatkuvan akuuttikriisinhoidon sijasta.

Tietoa vaihtoehdoista on siis tarjolla. Siksi se ei voi olla syy opposition epämääräisille eurolinjauksille. Ongelma lieneekin siinä, että valtaosa näistä analyyseista ei sovi ”piikki kiinni” –politiikan pelikirjaan. Silti nämä analyysit olisi järkevää ottaa huomioon suomalaisille parasta vaihtoehtoa etsittäessä.