Äänekosken hankkeet etusijalla

Kirjoitettu 15.9.2014 ja luokiteltu Yleiset.

Kuluneina viikkoina on tämänkin lehden palstoilla käyty sangen värikästä keskustelua hallituksen sitoutumisesta Äänekosken biotehtaan vaatimiin liikenneinvestointeihin. Osasyyn erilaisiin tulkintoihin voi löytää asiaan liittyvästä, osin ristiriitaisesta tiedottamisesta.

Tosiasiassa syytä huoleen ei ole. Valtiovalta tekee kaikkensa, jotta tehdas voisi aloittaa suunnitellusti vuoden 2017 aikana.

Liikenneministeri Paula Risikko on nostanut Äänekosken liikennehankkeiden toteuttamisen oman ministerikautensa tärkeimmäksi tavoitteeksi. Prosessin ensivaiheessa on sovittu Nelostien suunnittelurahoista ja siitä, että suunnittelu tehdään mahdollisimman nopeasti.

Äänekosken kokonaisuuden käynnistymistä on hidastanut tarkasteltavien hankkeiden suuri lukumäärä. Historiallisen iso tehdasinvestointi vaatii parannuksia koko tieverkolle, pääteistä metsäteille. Niistä yrityksen ja valtion täytyy päästä sopuun. On ymmärrettävää, että tämä kestää aikansa. Kun selvitys on tehty, päätetään myös rahoituksesta.

Selvityksen valmistuttua neuvotellaan myös siitä, voiko yritys olla mukana väyläinvestoinneissa. Vastaavanlaisia keskusteluja on käyty ennenkin poikkeuksellisen isojen investointien kohdalla. Huolimatta neuvottelujen lopputuloksesta on kuitenkin varmaa, että uusi tehdas saa tarvitsemansa parannetut liikenneväylät, jos lopullinen investointipäätös vain syntyy.

Äänekosken biotehdas on lähivuosikymmenien isoin mahdollisuus Keski-Suomelle. Toteutuessaan se toisi työtä, toimeentuloa ja hyvinvointia tuhansille. Nykyisessä taloustilanteessa tämä on juuri se kauan kaivattu piristysruiske koko Suomelle.

Päättäjillä ja osaltaan myös medialla on nyt mahdollisuus olla joko edistämässä tai vaikeuttamassa tämän hankkeen saattamista maaliin. Hallituksen asenne ja tahtotila Äänekosken hanketta kohtaan nyt tiedetään, mutta miten on muiden laita? Keskitymmekö me nyt yhdessä oleelliseen vai näkemään ongelmia sielläkin, missä niitä ei ole?